Elintarvikepula ja poliisiasiat saivat työväen koolle Helsingissä pitkäperjantaina 1917

Helsingin sosiaalidemokraattinen kunnallisjärjestö kutsui järjestäytynyttä työväestöä koolle pitkäperjantaina 6.4.1917. Työväentaloilla keskusteltiin kiivaasti elintarvikepulasta sekä järjestyksenpidosta.

Suurin ja kiihkeätunnelmaisin kokous pidettiin Helsingin työväentalolla. Työmiehen mukaan ”järjestöjen jäseniä oli kokoontunut suuri sali ja parveke täpötäyteen”. Elintarveasiasta alusti K. Hämäläinen, joka selosti lyhyesti pulan syitä.

”Uudelta hallitukselta ja juuri kokoontuneelta eduskunnalta on vaadittava kiireellisiä ja tarmokkaita toimenpiteitä elintarvepulaa vastaan. Samoin on vaadittava pikaisia toimenpiteitä kunnilta. Mutta kun kunnallishallinnot ovat yläluokkalaisten käsissä ja työväestö nykyään täydellisesti syrjäytettynä kunnallisesta vallasta on eduskunta ja uusi hallitus vaadittava nopeasti säätämään ja saattamaan voimaan uudet kansanvaltaiset kunnallisasetukset, että työväestö edes läheisessä tulevaisuudessa pääsisi kunnallishallinnoissa vaikuttamaan elintarveasiain järjestämiseksi.”

Elintarvetoimikunnat saatava työväestön käsiin

Hämäläinen korosti, että kunnallisasetusten uudistuksesta huolimatta hallitukselta ja eduskunnalta sekä kunnallishallinnoilta oli vaadittava tehokasta ja nopeaa toimintaa. Tämän jälkeen kokoukselle luettiin sosiaalidemokraattisen kunnallistoimikunnan ja Helsingin työväenjärjestöjen eduskunnan laatima lausuntoehdotus (Ks. oheisteksti). Keskustelun aaltoili kiivaana.

”Useimmat puhujat olivat sitä mieltä, että eduskunnalta ja uudelta senaatilta ei ole aikaa odottaa toimenpiteitä, elintarpeiden puute ja siitä johtuva kurjuus on jo kehittynyt niin pitkälle. Lapsia kuolee ravinnon puutteeseen. Nykyisiltä kunnallishallinnoilta ja elintarvelautakunnilta katsottiin olevan turhaa odottaa apua, siksi kurjaa on niiden menettely tähänkin asti ollut.”

Osanottajat eivät olleet tyytyväisiä lausuntoon, eivätkä etenkään sen Helsingin kaupunkia käsitelevän osuuden osalta. Kokous hylkäsi tekstin A. Vatasen ehdotuksesta eduskuntaa ja hallitusta koskevia osuuksia lukuun ottamatta.

”A. Vatanen ehdotti lausuttavaksi kehoituksen, että työv. kaikkialla koettaisi saada elintarvetoimikunnat käsiinsä ja että nämä vetäisivät elintarvevarastot esille ja jakaisivat ne kuluttajain käytettäväksi. Keskustelun jälkeen toimitetussa äänestyksessä hyväksyttiin Vatasen ehdotus suurella ääntenenemmistöllä, samoin hyväksyttiin ehdotus elintarvetoimikunnan asettamisesta ja että tämän toimikunnan on hankittava itselleen tarpeelliset valtuudet kätkettyien elintarvevarastojen takavarikoimista ja muita tarpeellisia toimenpiteitä varten.”

Kokous valitsi toimikuntaan kymmenen jäsentä. Toimikunta sai evästykseksi toimia ”yksissä neuvoin työväenjärjestöjen eduskunnan ja kaupungin järjestystoimikunnan asettamain elintarvetoimikuntain kanssa”. Sen oli kutsuttava tarvittaessa yleisiä kokouksia. Päätös oli merkki mielipiteiden radikalisoitumisesta.

Muualla Helsingissä hiukan maltillisempaa

Kunnallistoimikunnan ja työväen eduskunnan laatima ehdotus hyväksyttiin Töölön, Sörnäisten, Fredriksbergin (Pasila) ja Hermannin työväentaloilla sekä Koiton talolla pidetyissä kokouksissa. Kokouksissa kuitenkin moitittiin kunnallisten elintarvikelautakuntien kokoonpanoa, joka ei vastannut väestörakennetta. Koiton talolla kiirehdittiin erityisesti tiukemmat otteet mahdollistavia lainsäädäntötoimia:

”Eduskunnan on laadittava laki, jonka nojalla voidaan elintarpeita takavarikoida. Mutta nykyiset porvarilliset elintarvetoimikunnat eivät silloin kykene, eikä heillä ole haluakaan tätä toimenpidettä, toimeenpanna, joten kuntain elintarvetoimikunnat ovat uusittavat.”

Hermannissa lausuttiin evästyksenä kunnallistoimikunnalle, etteivät esitetyt toimenpiteet riitä. Kaupunginvaltuusto oli saatava koolle käsittelemään elintarveasiaa. Kunnallistoimikunnan oli valtuuston kokoontuessa oltava valmis painostustoimiin:

”On kunnallistoimikunnan järjestettävä valtavia mielenosoituskokouksia valtuuston istuntohuoneuston edustalle sekä jos valtuusto ei pysty järjestämään kaupungin asukkaiden muonitusta riittävästi, niin on parempi, että se jättää paikkansa kansan täytettäväksi.”

Poliisiasiasta vallitsi yksimielisyys

Poliisiasiaa koskevat ponnet työväenkokoukset hyväksyivät sellaisenaan. Niiden pääsisältönä oli järjestysvallan pitäminen työväestön käsissä. Fredriksbergissä poliisiasiasta alusti rouva Elvira Willman-Eloranta, joka kuului maaliskuussa muodostettuun 25-jäseniseen järjestyksenvalvojien (poliisin) naisosastoon.

”Vanhan järjestelmän mukaan poliisilaitos oli ollut itsevaltiuden vankin turva ja poliiseista aina hallitsijaan asti olivat sen virkailijat melkein edesvastuuttomat kansalaisiin nähden. Poliisiviranomaista ei saanut kukaan vastustaa. Nyt on ne asetettavat kokonaan edesvastuullisiksi. Muuten oli paikallisissa poliisilaitoksissa rikottu niitäkin vaillinaisia säädäntöjä, joilla vanha järjestelmä muka suojeli kansalaisten loukkaamattomuutta.

Itse laitoksen komeroissa oli vallinnut oikein keskiaikainen kiusaamisjärjestelmä. Oli käytetty pamppuakin saadakseen pidätettyä puhumaan toivottuun suuntaan varsinkin etsivässä osastossa. Siveysosaston ja sairaalain säännöt eivät myöskään olleet aikansa tasolla. Koko oikeus- ja poliisilaitos ollut kuin kapitalistinen syöpätauti, joka on turmellut koko yhteiskuntaruumiin. Sitä ei vähällä paranneta.”

Lausuntoesitys hyväksyttiin hyvähuutojen saattelemana. Willman-Elorannan ehdotus naisvalvojan hankkimisesta Fredriksbergiin hyväksyttiin myös yksimielisesti.

Työväenlehdet kiirehtivät elintarveasian ratkaisua

Eri puolilla maata ilmestyneet työväenlehdet kiirehtivät elintarvikekysymyksen ratkaisemista. Turkulainen Sosialisti-lehti otsikoi 7.4.1917, että ”elintarvikeasia on saatava järjestykseen”. Lehden mukaan ”työväestö (on) lopen väsynyt elintarvikelautakunnan vitkutteluun ja keljuiluun”.

Sosialisti arvosteli erityisesti lautakunnan sieluksi nimeämäänsä Antti Mikkolaa, joka lehden mukaan oli toiminut talvella 1917 pontevasti maidonhinnan korkeimman sallitun myyntihinnan korottamiseksi.

”Ensi työkseen se päätti ryhtyä aina senaatista saakka anomaan maidon rajahintain korottamista. Tätä rajahinnan korotuspuuhaa ajoi silloin tuomari Mikkola erikoisella innolla. Kun tämä maitoasia oli näin suuressa määrin hänen huolenpitonsa alaisena, niin mitä silloin on ajateltava tuomari Mikkolan suhtautumisesta esim. lihakauppaan ja lihan hintoihin,, kun tietää, miten lähellä tuom. Mikkola on Osuusteurastamoa, tuota trustia, joka kavaluudella on saanut lihakaupan monopoolikseen käyttäen tätä asemaansa kuluttajain nylkemiseksi ja muutamien suurtilallisten rikastuttamiseksi.”

Kuva: Lehtiotsikot: Työmies 7.4.1917