Sosiaalidemokraatit horjuivat parlamentarismin ja vallankumouksen välillä

Sosiaalidemokraatit joutuivat pohtimaan marraskuun lopun puoluekokouksessaan, viekö työväestön asemaa parhaiten eteenpäin eduskuntatyö vai kumouksellinen toiminta. Puolue jätti molemmat toimintalinjat avoimiksi. Neuvosto-Venäjän tervehdyksen kokoukseen toi kansallisuusasiain kansankomissaari Josef Stalin, joka rohkaisi suomalaisia tovereita vallankumoukseen.

SDP kutsui marraskuun lopussa koolle ylimääräisen puoluekokouksen käsittelemään puolueen toimintalinjaa. Kokous käsitteli myös yleislakon seurauksia ja puolueen suhtautumista hallituskysymykseen.

Helsingin työväentalolla 25.–27.11.1917 pidetyn puoluekokouksen tärkein asia oli menettelytapakysymys. Kokous yritti ratkaista, asettuuko puolue vallankumoukselliselle vai parlamentaariselle linjalle. O. V. Kuusinen alusti yleistilanteesta tuoden esille molempien toimintalinjojen eri puolet. Seth Heikkilä esitti 18 puoluekokousedustajan allekirjoittaman kannanoton, joka asettui selväsanaisesti tukemaan parlamentaarista toimintaa. Muun muassa K. H. Wiik tuki Heikkilää laajassa puheenvuorossaan. Yleiskeskustelun jälkeen Eetu Salinin ehdotuksesta suoritetussa äänestyksessä kokousedustajat asettuivat äänin 59–43 kannattamaan parlamentaarista toimintalinjaa.

Äänestystulos oli tappio SDP:n kesäkuussa 1917 valitulle johdolle, joka oli tukenut lähes vallankumoukseen johtanutta yleislakkoa. Asia siirtyi menettelytapavaliokuntaan, jossa muotoiltu päätöslauselma antoi puolueneuvostolle ja eduskuntaryhmälle valtuudet käyttää sekä parlamentaarisia että vallankumouksellisia keinoja.

”Koska näinä vallankumouksellisina aikoina saattaa esiintyä tilanteita, jolloin alussa mainittujen työväenluokan lähimpäin perusvaatimusten läpiajaminen voi vaatia tilapäisesti joko hallitus- ja valtiovallan ottamista kokonaan sosialidemokratian käsiin taikka sosialidemokraattien osanottoa sellaiseen kokoomushallitukseen, jossa porvarilliset jäsenet ovat vähemmistönä, niin harkitkoon kulloinkin sos.-dem. eduskuntaryhmä ja puolueneuvosto, onko jommastakummasta menettelystä odotettavissa sosialidemokraattiselle luokkataistelulle varmasti enemmän hyötyä kuin vahinkoa ja vaaraa ja jos tulevat yhdenmukaiseen päätökseen toisen tai toisen menettelytavan edullisuudesta ja ehdoista, olkoon se toistaiseksi sallittu.”

Puoluekokous hyväksyi päätöslauselman useiden äänestysten jälkeen lopulta äänin 70–43. Erityisesti parlamentaarisin linjan kannattajat, kuten Eetu Salin, Anto Huotari ja Evert Huttunen olivat tyytymättömiä päätökseen. He pitivät päätöstä poikkeamisen työväenpuolueen perinteiseltä ja myös tuloksia tuottaneelta toimintalinjalta. Radikaalimmalle toiminnan kannattajat perustelivat linjaansa sillä, että muutoin tuloksia ei ollut saavutettavissa.

Stalin innosti kumouslinjalle

Neuvosto-Venäjän uuden hallituksen lähettäminä puoluekokoukseen osallistuivat Josef Stalin ja Aleksandra Kollontai. Pietarinsuomalainen bolševikki Jukka Rahja toimi tulkkina. Stalin osallistui muun muassa SDP:n puoluetoimikunnan kokoukseen 25.11. Suomessa useaan otteeseen vieraillut Kollontai liikkui Eino Ketolan mukaan enemmän kulisseissa.

Kansallisuusasiain kansankomissaari Stalin käsitteli puoluekokouksen päätöspäivänä pitämässään puheessa Suomen ja Venäjän suhdetta. Hän lupasi niin Suomen kuin muiden Venäjän kansojen voivan päättää itse omista asioistaan.

”Täysi vapaus elämänsä järjestämiseen Suomen kansalle, samoin kuin kaikille muillekin Venäjän kansoille! Suomen kansan vapaaehtoinen, rehellinen liitto Venäjän kansan kanssa! Ei mitään holhousta, ei mitään valvontaa ylhäältäpäin Suomen kansaan nähden! Tällaiset ovat Kansankomissaarien Neuvoston politiikan periaatteet. Vain tällaisen politiikan avulla voidaan luoda Venäjän kansojen keskinäinen luottamus.”

Stalin korosti toisaalta, että työväenluokan kohtalot ovat kansallisuuksista riippumatta yhteisiä. Hän kehotti suomalaisia sosialisteja tekemään vallankumouksen, jolle hän lupasi kaiken tuen.

”Tällaisessa ilmapiirissä voi kestää ja voittaa vain yksi valta, sosialistinen valta. Tällaisessa ilmapiirissä kelpaa vain yksi taktiikka, Dantonin taktiikka: rohkeutta, rohkeutta ja vielä kerran rohkeutta!

Jos tarvitsette meidän apuamme, me annamme sitä teille, veljellisesti ojentaen teille käden. Tästä voitte olla varmat.”

Stalin tiedusteli ennen paluutaan Pietariin, haluaako SDP kansankomissaarien neuvoston esittävän manifestin Suomen kysymyksestä. Suomalaiset sosiaalidemokraatit jäivät kuitenkin tässä vaiheessa odottavalle kannalle.

 Lähteet:

Eino Ketola. 1987. Kansalliseen kansanvaltaan. Suomen itsenäisyys, sosialidemokraatit ja Venäjän vallankumous 1917. Helsinki, Tammi.

Pöytäkirjaselostus Sosialidemokraattisen Puolueen kymmenennestä (ylimääräisestä) puoluekokouksesta joka pidettiin Helsingissä marraskuun 25–27 p:nä 1917. Laatinut Anton Huotari, kokouksen sihteeri. Sos.-dem. puoluetoimikunta 1925.