Eduskunnasta tuli jälleen porvarienemmistöinen vaaleissa 1917

Sosiaalidemokraatit menettivät enemmistönsä eduskunnassa lokakuun alussa 1917 pidetyissä eduskuntavaaleissa. Porvarienemmistön varmisti Maalaisliiton ja Kansanpuolueen menestys.

Vaalikamppailu oli katkera ja kovasanainen. Siihen vaikuttivat poliittisten puolueiden kiristyneet välit, järjestysvallan luhistuminen, venäläisen sotaväen omavaltaisuus, elintarvikepula ja Venäjän poliittiset käänteet. Vaaleihin mennessä ilmapiiri oli muuttunut Suomessa erittäin jännittyneeksi. Aseellisten kaartien muodostaminen oli alkanut sekä porvarillisella puolella että työväenliikkeessä.

Poliittiseen tilanteeseen vaikutti eduskunnan hajotusmanifestin julkaisemisesta senaatissa käyty äänestys, jossa sosiaalidemokraatit olivat vastustaneet julkistamista. Puhemies Kullervo Manner (SDP) tulkitsi, että eduskuntaa ei ollut hajotettu, koska julistusta ei ollut luettu sen täysistunnossa.

Manner kutsui eduskunnan kahdesti koolle. Ensimmäisen kokoontumisen 29. elokuuta 1917 Heimolassa estivät venäläissotilaat. ”Täysistuntoon” oli tulossa myös valtalakia kannatteita porvareita. Toisella kerralla paikalle tuli vain sosiaalidemokraatteja, jotka pääsivät Heimolaan murtamalla kenraalikuvernöörin määräyksestä asetetun sinetin. Väliaikaisella hallituksella ei ollut Helsingissä uskollisia sotavoimia, jotka olisivat estäneet kokoontumisen.

Totuus kortilla kampanjoissa

Poliittisista vastustajista leviteltiin runsaasti huhuja ja suoranaisia valheita. Sekä porvarilliset puolueet että sosiaalidemokraatit väittivät, että vastustajat tekevät pitkälle menevää yhteistyötä venäläisten kanssa. Porvaripuolueet arvostelivat jyrkin sanoin sosialistien veljeilyä sotilaiden kanssa. Sosiaalidemokraatit toivat värikkäin ilmaisuin esille porvarien ja väliaikaisen hallituksen yhteistyön. Työväenliike väitti myös suomalaisten porvarien unohtaneen maansa edun Venäjän taloussuhteiden vuoksi.

Sosiaalidemokraatit korostivat kampanjassaan eduskunnan hajottamisen olleen laiton. Toisaalta puolue valmistautui samalla vaaleihin heti hajotuspäätöksestä lähtien. Se järjesti jäsenäänestykset ehdokkaista ja alkoi palkata vaalipuhujia.

Sosiaalidemokraattien asemia heikensi jonkin verran joidenkin tunnettujen maltillisten puolueen jäsenten jättäytyminen pois vaaleista. Muun muassa Väinö Tanner ja Miina Sillanpää eivät suostuneet asettumaan ehdokkaiksi.

Etenkin vanha- ja nuorsuomalaiset puolueet sekä Ruotsalainen kansanpuolue pyrkivät leimaamaan sosialistienemmistöisen eduskunnan täysin kyvyttömäksi johtamaan maata. Sosiaalidemokraatit väittivät puolestaan porvarivallan johtavan yhteiskunnallisten uudistusten pysähtymiseen. Sekä sosialistit että porvaripuolueet pyrkivät todistelemaan olevansa Suomen itsenäisyyden asialla toisin kuin vastapuolens.

Vaalimenestyksensä varmistamiseksi suomalaiset puolueet solmivat vaaliliiton Lappia lukuun ottamatta koko maassa. Liittoon yhtyi myös juuri perustettu Kansanpuolue, joka tavoitteli erityisesti maalaisväestön ääniä. Maalaisliitto asetti suurimmassa osassa vaalipiirejä omat ehdokkaansa, samoin Ruotsalainen Kansanpuolue.

Taistelu torppareista

Huomattava osa kampanjoinnista suuntautui torppareille ja muille tilattomille. Tämän ryhmän, ja etenkin torpparien äänestyskäyttäytymisen ounasteltiin vaikuttavan ratkaisevasti vaalitulokseen. Oskari Tokoin johtama senaatin ohjelmaan sisältyi torpparivapautus, mutta se ei ehtinyt saada esitystä asiasta valmiiksi.

Osa torppareista otti vaaleissa etäisyyttä sosiaalidemokraatteihin. Porvarilliset puolueet suuntasivat reklaaminsa heille ja pientilallisille.

Sosiaalidemokraatit osoittivat sanomansa myös maaseudun työväelle, joka oli keväästä lähtien lakkoillut eri paikkakunnilla lyhemmän työajan puolesta. Tämän väen voittaminen SDP:n kannattajiksi oli helpompaa kuin torpparien.

Venäjän vallan ajan toiseksi vilkkaimmat vaalit

Äänestysaktiivisuus nousi vuoden 1917 eduskuntavaaleissa lähes 1907 pidettyjen ensimmäisten vaalien (70,7 %) tasolle ja oli 69,6 prosenttia. Edellisvuoden vaaleihin verrattuna äänestysprosentti nousi 14,1 prosenttiyksikköä.

Sosiaalidemokraatit menettivät enemmistönsä eduskunnassa ja saivat 92 (-11) paikkaa.  Puolueen osuus kaikista äänistä laski 2,5 prosenttiyksikköä (47,3 %/44,8 %). Suurin voittaja oli maalaisliitto, joka sai seitsemän lisäpaikkaa. Toukokuun lopussa perustettu Kansanpuolue nousi eduskuntaan viidellä paikallaan. Nuorsuomalaiset voittivat yhden paikan ja vanhasuomalaiset hävisivät yhden. Kristillinen Työväenliitto menetti ainoan kansanedustajansa.

”Itsenäisyysajatus vahvistui”

Vaalituloksen selviäminen vaati liki kymmenen päivää. Porvarilehdet olivat luonnollisesti tyytyväisiä tulokseen. Uusi Päivä tulkitsi 12. lokakuuta ”itsenäisyysajatuksen tulleen koko Suomen kansan ajatukseksi”. Sosiaalidemokraattien tappion selitykseksi lehti näki ensinnäkin Suomalaisten puolueiden ja Kansanpuolueen vaaliliiton ja vaalipiirikohtaisen paikkajaon muuttumisen. Sen lisäksi SDP oli kärsinyt tappion, joka selittyi puolueen linjan jyrkentymisellä kesän 1917 aikana.

”Yleinen epäjärjestys ja maaseuduilla sattuneet useinkin väkivaltaiset lakot, joista kaikkia tosin ammattiliiton johto ei hyväksynyt, ovat nekin osaltaan vaikuttaneet vaalien tulokseen. Selvimmin osoittaa tämän se seikka, että sosialistien äänimäärän suhteellinen väheneminen oli suurin Turun läänin pohjoisessa vaalipiirissä, missä työriidat, joiden kestäessä sosialistinen luokkaviha-ajatus usein sai liiankin konkreettisen ilmaisun, raivosivat kulkutaudin tavoin.

Ne varmaankin karkoittivat puolueesta joukon pienviljelijöitä, jotka enimmäkseen ollen entisiä torppareita sitä tähän asti olivat äänillään tukeneet. Maan pohjoisimmissa osissa, Oulun läänissä, missä elämä lienee kulkenut vanhoja ratojaan, sosialistien äänimäärä suhteellisestikin nousi.”

Sosialistien tappion yksi syy: häilähtelevät pikkuporvarit

Työmies arvioi 14.10.1917 porvarillisten puolueiden toimineen vuoden 1916 vaalien alla tavallista veltommin, mikä osaltaan auttoi sosiaalidemokraatteja voittoon. Lokakuussa 1917 tilanne oli toinen. Porvarit olivat valmiita vaalitaisteluun. Yksi vaalituloksen ratkaisijoista oli Työmiehen mukaan pientilallisten muuttunut asenne:

”Pikkuporvarilliset ainekset taas häilähtelevät puolelle ja toiselle tilapäisten valtiollisten ja yhteiskunnallisten seikkain vaikutuksesta. Ne määräävät menettelynsä tilapäisten ja näennäistenkin etujensa mukaisesti. Niinpä on näissä vaaleissa pienviljelijöitä todennäköisesti siirtynyt porvarillisten puolueiden, erityisesti maalaisliiton äänestäjiksi siitä syystä, että nuo puolueet ovat taistelleet maataloustuotteiden hintain korotuksen puolesta, ovat toisin sanoen valvoneet ainoastaan tuottajain etuja, kun sosialidemokratinen puolue sitä vastoin on taistellut kuluttajain etujen puolesta.”

Maalaisliitto – toinen luokkapuolue

Uusi Suometar käsitteli 12.10.1917 vaalitulosta myös Maalaisliiton kasvun näkökulmasta. Lehti piti maalaisliiton aikaansaannoksia vähäisinä.

”Maalaisliitto on meidän toinen luokkapuolueemme. Sen jatkuva menestys vaaleissa näyttää, osittain luultavasti, että osa maalaisväestöä on sosialistien kannattajista siirtynyt tähän puolueeseen, osittain ja arvatenkin enemmän että kasvava osa pienviljelijäluokkaa maamme pohjois- ja itäosissa mieluummin seuraa luokka kuin yleisisänmaanisia vaalien täytyy olla sitä mieltä, että meidän maalaisliittomme vain hyvin heikosti täyttää paikkansa eduskunnassa, sekä mitä tulee suurten valtiollisten että sisällisten asiain ajamiseen, ei voi olla tätä kehitystä valittamatta.”