Eduskunta kokoontui jännittyneessä ilmapiirissä 2. marraskuuta 1917

Eduskunta piti ensimmäisen täysistuntonsa 2. marraskuuta jännittyneissä tunnelmissa. Sosiaalidemokraatit olivat julkaisseet edellisenä päivänä ”Me vaadimme” -julistuksen. Puolue ei myöskään osallistunut puhemiesten valintaan.

Sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kullervo Manner esitti täysistunnon aluksi julistuksen, jonka mukaan valtakirjojen tarkastus tapahtui väärin, koska se perustui väliaikaisen hallituksen antamaan määräykseen. Osa porvarillisista edustajista oli ilmoittanut valtakirjansa jättäessään, etteivät he näin toimiessaan tunnustaneet väliaikaisen hallituksen valtaa Suomea koskevissa asioissa.

Sosiaalidemokraatit eivät osallistuneet puhemiehen vaaliin. Puhemieheksi valittiin nuorsuomalaisten Johannes Lundson, joka sai 69 ääntä. Suomalaisen puolueen Juhani Arajärvelle annettiin 29 ja nuorsuomalaisten K. J. Ståhlbergille 6 ääntä Yhden äänen saivat Suomalaisen puolueen Lauri Ingman ja nuorsuomalainen Gustaf Arokallio.

Lundson oli ensimmäisen kauden kansanedustaja Viipurista. Lundsonin suurin ansio hänen itsenäisyysmielisyytensä. Hänellä ei ollut kokemusta valtakunnanpolitiikasta. Lundson kuului nuorsuomalaisten vahvan miehen P. E. Svinhufvudin ystäväpiiriin.

Varapuhemiehiksi tulivat valituksi Lauri Ingman ja Santeri Alkio. Ingman sai äänestettäessä ensimmäisestä varapuhemiehestä 69 ääntä ja Maalaisliiton Santeri Alkio 37 ääntä. Lisäksi Juhani Arajärvelle annettiin yksi ääni. Toisen varapuhemiehen vaalissa Alkio sai 101 ääntä. Hajaääniä saivat maalaisliitolaiset E. Y. Pehkonen (2)ja J. P. Kokko (1) sekä K. J. Ståhlberg (1) ja Lauri Ingman (1).

Ingman herätti huomiota antamallaan varapuhemiehen vakuutuksella, jossa ”hän ilmoitti tahtovansa voimieni mukaan puolustaa sekä laillisen hallitsevan valtiovallan että eduskunnan ja Suomen kansan oikeutta perustuslakien mukaan”. Lundson ja Alkio eivät viitanneet vakuutuksessaan Venäjän väliaikaiseen hallitukseen. Sosiaalidemokraattien Matti Airola vaati Ingmania antamaan uuden vakuutuksen, mutta puhemies Lundson ei katsonut tätä tarpeelliseksi.

Jo keväällä Ingman oli antanut ensimmäisenä varapuhemiehenä samanlaisen vakuutuksen kuin marraskuussa. Tuolloin asia ei herättänyt juurikaan huomiota. Sosiaalidemokraatteja edustaneet puhemies Kullervo Manner ja toinen varapuhemies Väinö Jokinen olivat tuolloin antaneet vakuutuksen, jossa he Lundsonin ja Alkion tapaan ilmoittivat olevansa valmiita puolustamaan ”eduskunnan ja Suomen kansan oikeutta perustuslakien mukaan”.

Me vaadimme -julistus kiristi ilmapiiriä

Valtiopäivien alkutunnelmiin vaikutti voimakkaasti sosiaalidemokraattien antama ”Me vaadimme” -julistus, jossa puolue syytti tilanteesta politiikassa täysin joustamattomia porvaripuolueita. Julistuksen mukaan ne olivat saavuttaneet eduskuntaenemmistön vääryydellä. Lisäksi sosiaalidemokraatit korostivat, että porvaripuolueiden olivat enemmistöasemassaan yksin vastuussa politiikan suunnasta.

Porvaripuolueet tulkitsivat julistuksen hyökkäykseksi. Uusi Suometar arvioi 3.11.1917 tekstiä täysin perusteettomaksi ja sosialistien taktiseksi vedoksi.

”Sosialistien viimeinen julistus on heidän vanhan taktiikkansa verestämistä. Se tarkoittaa yhteiskunnan kuohuttamista, sen eri ainesten nostattamista toisiansa vastaan. Jäihän siinä johtajille sittenkin aina joku temmellystanner. Isänmaan menestymisen nimessä on kuitenkin toivottava, että ne oireet, joita viime aikoina on ollut huomattavissa vakavampien työläisainesten kyllästymisestä alituiseen kiihotustyöhön, tulevat lisääntymään. Sellaiset kuin julistukset sosialistien viimeinen eivät niitä ainakaan pystyne ehkäisemään.”

Ilmapiiriin vaikuttivat tiedot väliaikaisen hallituksen heikentyneestä asemasta. Huhut tulossa olevasta bolševikkien vallankaappausyrityksestä vahvistuivat päivä päivältä. Senaatti jatkoi samaan aikaan neuvotteluja Suomen asemasta suhteessa Venäjään.