Oskari Tokoin 26.5.1917 julkaistu vetoomus maatalouslakkolaisille

Lukuisat sanomalehdet julkaisivat pääministeri Oskari Tokoin vetoomuksen, jonka hän osoitti ensisijassa lakkolaisille, mutta myös viljelijöille. ”Kansalaiset, toverit! Pitkä oli sorron yö ja kestetyt kärsimykset suuret, varsinkin työväen luokka on kovia kokenut. Valtiollisen vainon ohella on taloudellinen sorto sitä raskaasti painanut. Vilu ja nälkä ovat olleet lähes jokapäiväiset vieraat. Pitkä on työpäivä ollut ja palkat eivät […]

Maatalouslakoissa työväki haastoi isäntävallan

Keväällä 1917 puhjenneiden maatalouslakkojen päävaatimus oli siirtyminen kahdeksan tunnin työpäivään. Lakkolaiset asettivat samalla perinteisen isäntävallan kyseenalaiseksi. Teollisuuden ja kaupan työntekijät siirtyivät sopimusteitse kahdeksan tunnin työpäivään huhtikuussa 1917. Työajan lyhentämistä vauhditti metallityöväen lakko 18. huhtikuuta. Kaupan alalla työajan lyhentäminen johti sunnuntaiaukiolon rajoittamiseen ja jopa lopettamiseen. Sosiaalidemokraattien seuraavana tavoitteena oli saada voimaan saavutukset varmistava työaikalaki. Työväenliikkeen jäsenet […]

Uusi Suometar 30.3.1917

Svinhufvud palannut Suomeen. Kerenski vierailulla Helsingissä. Vallankumousuhrien hautajaiset. Uuden senaatin ohjelma. Kenraalikuvernöörin haastattelu. ”Seynin viimeinen rikos”. Kysymys Suomen lipusta. Uusi Suometar 30.3.1917, koko lehti  Asessori P. E. Svinhufvudin paluu Siperiasta 29. maaliskuuta runsaan kahden karkotusvuoden jälkeen oli Uuden Suomettaren pääuutinen. Svinhufvud sai kansallissankarin vastaanoton Helsingissä. Venäjän väliaikaisen hallituksen oikeusministeri Aleksander Kerenski sai myös haltioituneen vastaanoton […]

Suomeen nimitettiin 26.3.1917 maailman ensimmäinen sosialistijohtoinen hallitus

Venäjän väliaikaisen hallituksen 20. maaliskuuta antama manifesti 1917 peruutti useimmat Suomen itsehallinnon eli autonomian rajoitukset. Venäläistetyn senaatin korvasi Oskari Tokoin johtama poliittinen monipuoluehallitus, jonka väliaikainen hallitus nimitti 26. maaliskuuta. Tätä ennen ruhtinas Lvovin johtama hallitus kutsui koolle heinäkuussa 1916 valitun eduskunnan 4. huhtikuuta. Venäläistetty senaatti toimi virkaatekevänä hallituksena vara-amiraali Anders Wireniuksen johdolla. Se hoiti juoksevia […]