Vappu oli punainen 1917

Työväki juhli vappua näyttävästi kautta koko Suomen. Vappukulkueet olivat ”köyhälistön juhlapäivänä” pitkiä. Liikkeellä lähti satojatuhansia suomalaisia. Yksi vapun pääteemoista oli 8-tunnin työpäivä. Metallityöläiset olivat saavuttaneet 18. huhtikuuta järjestetyllä lakolla. Yhä useammat työnantajat siirtyivät vapaaehtoisesti 8-tuntiseen päivään. Senaatti oli aloittanut työaikalain valmistelun. Kysymys maaseutuammattien työajasta oli kuitenkin auki. Valtaosa työväestöstä asui maalla ja teki maa- ja […]

Työväenliike juhli näkyvästi kansainvälistä naistenpäivää 4. maaliskuuta 1917

Naistenpäivä sai 1917 työläisnaiset liikkeelle eri puolilla Suomea. Päivän teemoina olivat elinkustannukset, palkat ja lastenkasvatus. Työväenliikkeeseen kuuluneet naiset kokoontuivat maaliskuun ensimmäisenä sunnuntaina 1917 ainakin 33 paikkakunnalla juhlimaan kansainvälistä naistenpäivää. Sosialidemokraattinen naisliitto julkaisi tilaisuuksia varten 16-sivuisen Työläisnaisen Päivä -lehden, joka esitteli päivän keskusteluteemat: köyhälistölasten kasvatus ja huolenpito, kallis aika ja työläisnaisten palkat ja elintaso. Sensuurin vuoksi […]

Työmies 15.10.1916

Voin salakuljetus Pietariin. Maidonvienti Pietariin nostaa hintoja Suomessa. ”Elintarvikkeiden riistäjäin suurrynnistys”. Kuka maksaa teollisuusosakkaiden huiman kurssinousun? ”Metallityöntekijäin liitto kasvanut yli kaikkien toiveiden”. Borgströmin tupakkatehtaalla näennäinen palkankorotus. Kallion kansakoulussa harvinainen joukkopyörtyminen ja -pahoinvointi. Vaalit juoksuhaudoissa. ”Suomen kylmän kärjen romaani” – Risti ja noitarumpu. Työmies 15.10.1916, koko lehti Edvard Gylling (E. G.) käsitteli otsikolla ”Voipula ja elintarvikekysymyksen […]

Naisten kirjoituksia ilmestyi harvoin lehdissä

Lehtien toimittajat ja avustajat olivat 1900-luvun alussa lähes poikkeuksetta miehiä. Työmiehen palstoilla ilmestyi tuon tuosta kansanedustaja Hilja Pärssinen. Hän kirjoitti 8.3.1916 otsikolla Syylliset ja syyttäjät sotavuosina voimistuneesta epäsiveellisestä elämäntyylistä, josta monia naisia syytettiin: Epäsiveellisyyteen vajonneista ja vajoamassa olevista naisista on taas viime aikoina tullut puhe. ”Häpeä, häpeä!” on kuulunut farisealainen sana eräässäkin herraslehdessä. Mutta ilmiön […]