Kumousvuodet 1917-1918 Huittisissa

Maaliskuussa 1917 koettu ilo olojen vapautumisesta muuttui Huittisissa kamppailuksi vallasta, joka johti Suomessa ensimmäisen kerran väkivaltaiseen poliittiseen yhteenottoon sitten Viaporin kapinan. Venäjän maaliskuun vallankumouksesta riemuitsivat 1917 Huittisissa kaikki kansalaispiirit samalla tavoin kuin vuoden 1905 suurlakon aikana. Sinivalkoiset ja punaiset liput liehuivat. VPK:n talolle kokoontuneet kuntalaiset tervehtivät ilolla Suomen valtiolliset oikeudet palauttanutta Venäjän väliaikaisen hallituksen manifestia. […]

Helsinki oli sisällissodassa punaisten pääkaupunki

Sisällissodassa Helsingistä muodostui punaisten pääkaupunki, jossa valtaa pitivät työläisten muodostamia punakaartit. Punaista Suomen hallintoa johti kansanvaltuuskunta ja sotilaallista toimintaa punakaartin yleisesikunta. Käytännössä siviili- ja sotilashallinnon väliset suhteet olivat epäselvät. Valkoisen Suomen pääkaupunkina oli Vaasa, jonne senaatin jäseniä pakeni. Helsingissä perustettiin työläisten järjestyskaarteja ja radikaalimpia punakaarteja keväästä 1917 alkaen.[i] Marraskuun 1917 yleislakon aikana työväen järjestyskaartit miehittivät […]

Poliittisen lehdistön kultakausi alkoi vuoden 1905 suurlakosta

Suomen lehdistö politisoitui suurlakon ja itsenäistymisen välisenä aikana. Puolueiden organisoiduttua eduskuntauudistuksen myötä korostui lehdistön merkitys poliittisen vaikuttamisen välineenä. Työväenlehdistö laajeni koko maan kattavaksi ja maalaisliiton lehdistö kehittyi rinnan puolueen kanssa. Maan suurimpia lehtiä olivat Suomen itsenäistyessä sosiaalidemokraattien Työmies, nuosuomalaisten Helsingin Sanomat, sitoutumaton ruotsinkielinen Hufvudstadsbladet ja vanhasuomalaisten Uusi Suometar. Helsinki oli 1910-luvulla Suomen tärkein lehdistökeskus. Kaikista […]