Venäjän väliaikainen hallitus antoi 30. maaliskuuta julistuksen, jossa se tunnusti Puolan riippumattomuuden.
Julistuksella ei ollut välitöntä merkitystä, sillä Puola oli kokonaan keskusvaltojen miehittämä. Sen vertauskuvallinen arvo oli kuitenkin suuri. Väliaikainen hallitus sanoutui julistuksella irti keisarivallan sortopolitiikasta ja korosti omaa demokraattisuuttaan.[i]
”Vanha hallitus on antanut teille petollisia lupauksia, jotka se olisi voinut, mutta ei ole tahtonut täyttää. Keskusvallat ovat käyttäneet hyväkseen sen erehdyksiä vallatakseen ja hävittääkseen teidän maanne. Yksinomaan voidakseen taistella Venäjää ja sen liittolaisia vastaan ovat ne antaneet teille näennäiset valtiolliset oikeudet eikä edes koko Puolan kansalle, vaan ainoastaan vihollisen väliaikaisesti valtaamalle Puolan osalle. Tällä lunnaita he tahtoivat ostaa kansan veren, kansan, joka ei milloinkaan tule taistelemaan despotismin säilyttämisen puolesta.”
Yhtenä syynä julistuksen antamiseen oli puolalaisten sotilaiden suuri määrä. Maaliskuun vallankumouksen aikaan Venäjän armeijan riveissä oli 500 000 puolalaista, joista 20 000 oli upseereita ja 119 kenraaleita. Puolaisista alettiin muodostaa kansallisia yksiköitä kesällä 1917. [ii]
Vastatoimi keskusvaltojen julistukselle
Julistus oli vastatoimi keskusvaltojen toimille. Saksa ja Itävalta olivat marraskuussa 1916 antaneet julistuksen, jonka mukaan niiden valtaamista alueista muodostetaan Puolan kuningaskunta. Valtakunnan rajat oli tarkoitus määritellä julistuksen mukaan tulevaisuudessa. Ympärysvallat kiirehtivät mitätöimään julistuksen sillä perusteella, että se oli annettu ”keskellä sotaa, jonka päättymistä kukaan vielä ei voi tietää”.
Venäjän keisarivalta oli aluksi pitänyt muita vastatoimia tarpeettomana. Se vetosi Venäjän armeijan ylipäällikön, suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitshin 14.8.1914 allekirjoittamaan julistukseen puolalaisille, jossa ”luvattiin yhdistää Venäjään, Saksaan ja Itävaltaan kuuluvat puolalaiset alueet ja luoda niistä uskonnolta, kieleltä ja itsehallinnolta vapaa Puola, joka kuitenkin tulisi kuulumaan Venäjän tsaarin valtikan alle”. Vuoden 1917 alussa linja alkoi vähitellen muuttua, mutta keisarikunta ei ehtinyt ryhtyä mihinkään toimiin ennen maaliskuun vallankumousta.
Keskusvaltojen yhtenä tavoitteena oli ollut saada täydennettyä kutistuvaansa miesvoimaa muodostamalla Puolan oma armeija. Nämä pyrkimykset eivät kuitenkaan onnistuneet. Julistus suuntaasi kuitenkin osaltaan maailmansotaa seuranneesta rauhasta käytäviä keskusteluja, ja nosti eri imperiumeihin kuuluvien kansojen itsemääräämisoikeuden esille entistä selvemmin.
Vaikutus Suomessa
Suomessa julistus herätti huomiota, sillä Puolan aseman muuttuminen sai pohtimaan Suomen tilannetta uudesta näkökulmasta. Uusi Suometar oli jo marraskuussa 1916 kytkenyt keskusvaltojen suorittaman Puolan kuningaskunnan ”perustamisen” Suomen historiaan. Suomi oli lehden mukaan julistettu valtioksi ”vielä sodan kestäessä” 1809.[iii]
Väliaikaisen hallituksen antama Puolan itsenäisyyden tunnustus sai autonomian palauttaneen maaliskuun manifestin näyttämään sisällöltään vaatimattomalta. Siten Puolan tilanteen muuttuminen vahvisti osaltaan täyteen valtiolliseen itsenäisyyteen tähtäävää ajattelua Suomessa.
Linkki:
Piotjr Zlanta, Poland. International Encyclopedia of the First World War.
Lähteitä:
[i] Uusi Suometar 31.3.1917, lisälehti.
[ii] Pavel Brudek, Polish National Units in Russia, http://encyclopedia.1914-1918-online.net/article/polish_national_units_in_russia
[iii] Uusi Suometar 12.11.1916.
