Miten maailmansodan päättyminen otettiin vastaan Suomessa?

Ensimmäisen maailmansodan päättänyttä aselepoa tervehdittiin ilolla Suomessakin. Nuoren tasavallan sisä- ja ulkopoliittinen tilanne muuttui jyrkästi. Saksan suunta sulkeutui ja Suomen oli haettava niin hyväksyntää kuin viljaa voittajilta.

Uutiseen rauhasta otettiin vastaan helpottuneena, mutta se toi uutta epävarmuutta Suomen asemaan. Pakinoitsija Olli tiivisti tilanteen Uudessa Päivässä 12.11.1918:

”Kärsivän ihmiskunnain vuosikausia kiihkeästi kaipaama hetki on koittanut. Tykit ovat vaienneet Ihmiskunta tuntee uuden työpäivän aamun sarastavan.

Me olemme vain pieni, heikko, köyhä kansa. Itsenäisyytemme nimessä meidän tietysti on riennettävä voimakkaimman käsiä nuolemaan, voittajaa liehittelemään. Suurilla voittajilla on meille kaikille pienille poikkeuksetta kauniita ihanteita ja uneksimattomia vapauden ja onnen aarteita luvassa, mutta suurilla voittajilla on niin paljon ajattelemista, että he voivat pienen kansan helposti unohtaa, ellei pieni kansa erikoisella tavalla muistuta olemassaolostaan.”

Suomessakin pantiin heti merkille Saksan ehdottoman antautumisen aiheuttamat jännitteet. Santeri Alkion päätoimittama Ilkka olisi nähnyt sanelurauhan sijaan Yhdysvaltain presidentin Woodrow Wilsonin esittämän suunnitelman toteutuvan:

”Ilo ihmiskunnassa olisi varmaankin paljon jakamattomampi, jos rauhanaurinko olisi saanut nousta sellaisena kuin sen syrjä sarasti Wilsonin suunnitelmien valossa. Niin ei käynyt. Kansojen tasa-arvoon perustuvan rauhan sijaan tuli voittajan rauha armottomine, yksipuolisille ehtoinensa. Näyttää siltä kuin kenraali Foch ei huomaisi, etteivät ne olleet hänen legionansa, jotka musersivat Saksan uljaan armeijan, vaan toiset voimat, jotka heikensivät Saksan vastustuskykyä. Saksassakin äkkiä riehahtanutta bolshevismia saa entente kiittää tästä tuloksesta enemmän kuin omia voimiansa.”

Syyskuussa ilmestymisensä aloittanut Suomen Sosialidemokraatti pystynyt ottamaan kantaa maailmansodan loppumiseen, sillä Uudenmaan läänin maaherra Bruno Jalander lakkautti lehden 12.11.1918. Toimenpiteen perusteena oli lehden linja, joka oli muuttunut parlamentaarisesta kiihottavaksi. Päätöksen voi nähdä olleen yhteydessä maailmansodan päättymiseen. Lakkauttamisen tarkoituksena oli myös osaltaan estää levottomuuksien synty. Suomen Sosialidemokraatti oli tervehtinyt ilolla keisarin eroa ja Saksan sosialistien nousua maan johtoon, mutta suhtautunut toisaalta pidättyvästi työväen ja sotilaiden neuvostovaikutteiseen liikehdintään.

Monarkiasuunnitelmille Saksan tappio merkitsi loppua. Kansanedustaja Lauri Ingman esitteli 11. marraskuuta eduskunnalle kuninkaaksi valitun Fredrik Kaarlen vastauksen, jossa tämä ilmoitti antavansa lopullisen vastauksensa myöhemmin. (Ingman oli väliaikaisesti menettänyt puhemiehen paikkansa, koska oli valtiopäivien kokoontuessa vielä Saksassa.) Hessenin prinssi perusteli vastaustaan sillä, ettei hän halunnut asettua ympärysvalloilta saatavan tunnustuksen esteeksi. Hän ilmoitti 14. joulukuuta olevansa ottamatta vastaan Suomen valtaistuinta. Tämä oli enää muodollisuus. Monarkistit joutuivat käytännössä luopumaan toiveistaan Saksan tappion vuoksi.

Tasavaltalaiset pitivät Helsingissä 10. marraskuuta suurkokouksen, jossa he vaativat hallituksen eroa, uusia vaaleja ja ulkopoliittisen linjan muutosta. Hallitus vaihtui 27. marraskuuta. Lauri Ingmanin hallituksessa olivat edustettuna suomalaiset puolueet, jotka ryhmittyivät pian uudelleen kokoomus- ja edistyspuolueiksi sekä RKP. Hallituksella oli tynkäeduskunnan enemmistön kannatus. Käytännössä siitä tuli eräänlainen toimitusministeristö, joka hoiti tärkeimpiä juoksevia asioita. Vaikein kysymys oli viljansaanti, jota suomalaiset pyrkivät jouduttamaan marraskuulta lähtien. Ensimmäinen viljalasti tuli Suomeen vuoden 1918 lopulla. Yhdysvallat perusteli vilja-apua humanitaaristen syiden ohella bolševismin torjumisella. Täyteen vauhtiin viljatoimitukset pääsivät helmikuun puolivälissä.

Myös uusien vaalien järjestäminen kävi välttämättömäksi. Vaalit pidettiin maaliskuun alussa 1919, ja niihin osallistuivat sosiaalidemokraatit. Kunnallisvaalien valmistelu oli jo käynnissä ja sosialistit osallistuivat myös niihin.

Valtiohoitajan vaihdoksesta oli huhuttu jonkin aikaa. Saksalaissuuntaukseen sitoutuneen P. E. Svinhufvudin oli väistyttävä. Senaatti pyysi kenraali C. G. Mannerheimia tehtävään virallisesti 17. marraskuuta. Mannerheim oli tuolloin matkalla Englannissa ja Ranskassa tunnustelemassa voittajavaltojen näkemyksiä Suomesta. Hän suostui tehtävään ja otti sen vastaan 12. joulukuuta.

Saksan Suomessa olevien joukkojen komentaja, kenraali Rüdiger von der Goltz ilmoitti 14. marraskuuta, että saksalaiset vedetään Suomesta heti. Käytännössä saksalaisten lähtö vei noin kuukauden. Saksalaismieliset piirit järjestivät lukuisia jäähyväisjuhlia maasta poistuville sotilaille.

Ympärysvaltojen keskusvaltoihin kohdistama kauppasaarto jatkui Saksan antauduttua marraskuussa 1918. Ranskan vaatimuksesta maaliskuun alkuun 1919 kestänyt saarto kohdistui aluksi täydellä voimallaan myös Suomeen, jossa Saksan vaikutusvalta oli maailmansodan loppuvaiheissa ollut vahva. Suomi vapautui saarrosta asteittain ja katsottiin 24. helmikuuta 1919 puolueettomaksi maaksi, jonka ulkomaankauppa vapautui. Elintärkeitä viljatoimituksia saarto ei koskenut.

Suomen ulkomaankauppa pääsi vauhtiin saarron loputtua. Vienti alkoi vetää, sillä Suomi kykeni toimittamaan jälleenrakennuksessa tarvittavaa sahatavaraa ja myös sanomalehtipaperia.