Vaalit toivat eduskuntaan tasavaltalaisen enemmistön

Suomessa käytiin 1. ja 3. maaliskuuta 1919 eduskuntavaalit, joissa tasavaltaa kannattaneet SDP, Maalaisliitto ja Edistyspuolue saivat eduskuntaan selvän enemmistön. Vaalikamppailussa kuului sisällissodan kaikuja, mutta vaalit sujuivat kuitenkin laillisesti ja rauhallisesti.

Vuoden 1919 eduskuntavaaleja edelsi puoluekentän uudelleenryhmittyminen. Suomalainen puolue, Nuorsuomalainen puolue ja Kansanpuolue katosivat puoluekartalta joulukuussa 1918. Kansallisen Edistyspuolueen perustivat tasavaltaista valtiomuotoa kannattaneet nuorsuomalaisen puolueen enemmistöön kuuluneet, suomalaisen puolueen vähemmistö lukeutuneet ja pääosa vuonna 1917 perustetun kansanpuolueen jäsenistä.

Kansalliseen Kokoomuspuolueeseen ryhmittyivät monarkistista valtiomuodon ja saksalaissuuntauksen kannattajat. Puolueeseen liittyi enemmistö suomalaisen puolueen kannattajista, vähemmistö nuorsuomalaisista ja jonkin verran kansanpuoluelaisia. Eduskunnassa suomalaisen puolueen ja nuorsuomalaisen puolueen kansanedustajat ryhmittyivät uusiin puolueisiin jo ennen maaliskuun 1919 vaaleja.

Sosialidemokraattinen puolue sanoutui joulukuun lopussa 1918 pitämässään ylimääräisessä puoluekokouksessaan irti kumouslinjasta. Vaalikampanjan aikana puolue käytti kuitenkin kovaa retoriikkaa kapinan kukistajia kohtaan. Painetta tähän lisäsi Moskovassa 1918 perustetun Suomen kommunistisen puolueen maanalainen toiminta. SDP lähti vaaleihin näennäisen yhtenäisenä. Pinnan alla kyti kuitenkin jako puolueen puheenjohtajaksi valitun Väinö Tannerin ympärille ryhmittyneisiin maltillisiin uudistusmielisiin ja radikaalimpaan vasemmistosiipeen.

SDP:n lokakuussa 1917 valitun eduskuntaryhmän jäsenistä noin puolet pakeni Venäjälle sisällissodan loppuvaiheissa. Suomeen jääneistä jäsenistä valtaosa pidätettiin sisällissodan jälkeen. Tynkäeduskunnan työhön osallistui sosialidemokraateista koko ajan vain Matti Paasivuori. Loppuvuonna 1919 hänen rinnalleen liittyivät Evert Huttunen ja varaedustajana eduskuntaan tullut Väinö Vankkoja.

Sodan aikana tai sen aikana ammuttiin viisi ja vankileireillä kuoli neljä SDP:n kansanedustajaa. Punaiset surmasivat kaksi kansanedustajaa.  Valtiorikosoikeudessa tuomion sai 42 SDP:n kansanedustajaa.

Ennakkoasetelmat suosivat maalaisliittoa

Vaaleja leimasivat valtiosääntökysymys, sisällissodan jälkiselvittely ja edelleen vaikea elintarviketilanne. SDP kävi sisällissodan voittajia arvostelleen jyrkkäsanaisen kampanjan, jolla se yritti saada kapinaa kannattaneet vasemmistolaiset liikkeelle. Porvaripuolueet arvostelivat puolestaan sosialidemokraatteja anarkian aiheuttamisesta vuosina 1917–1918.

Kamppailuun äänistä vaikuttivat puoluejärjestelmän muutokset. Asetelma suosi maalaisliittoa, jonka vaalityön tukena oli vahvistunut paikallistoiminta. Edistys ja kokoomus eivät uusina puolueina ehtineet saada puoluetoimintaansa täysin järjestettyä ennen vaalitaistelun alkua.

Sosialidemokraattien asemaa heikensi työväenyhdistysten toimintakielto, joka kumoutui vuoden 1918 lopussa. Puolueen vaalityöhön ja -tulokseen vaikutti se, että valtiorikosoikeudessa tuomion saaneilla ei ollut kansalaisluottamusta, eikä siten myöskään poliittisia oikeuksia ja äänioikeutta. Lisäksi sisällissodan punaisia uhreja oli enemmän kuin valkoisella puolella menehtyneitä. Merkittävä osa puolueen kannattajista oli paennut Venäjälle sisällissodan loppuvaiheissa.

Maalaisliittoa suosi myös se, etteivät valtiomuotokysymyksen pohjalta syntyneet uudet porvarilliset puolueet voineet riitaisina solmia vaaliliittoja. Sosiaalidemokraattien maltillisia kannattajia siirtyi maalaisliiton äänestäjiksi. Maalaisliitto voitti 16 paikkaa ja sen 42 edustajan ryhmästä tuli toiseksi suurin. SDP säilytti 80 edustajalla asemansa suurimpana puolueena, mutta menetti 12 paikkaa. Kokoomus sai 28, edistys 26, RKP 22 (+1) ja Kristillinen työväenliitto 2 (+2) paikkaa.

Maalaisliiton kannatus vahvistui Oulun, Viipurin ja Kuopion läänien maalaiskunnissa sekä Vaasan läänin suomenkielisissä maalaiskunnissa. Se sai näiltä alueilta 40 kansanedustajaa. Puolue keräsi Oulun läänin molemmissa vaalipiireissä ja Viipurin läänin itäisessä vaalipiirissä maaseudulla yli puolet äänistä. Maalaisliiton kannatus jäi alhaiseksi Uudellamaalla, Hämeessä, Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa.

Ennätysmäärä uusia edustajia

Ensimmäisissä itsenäisyyden ajan eduskuntavaaleissa 1919 eduskuntaan pyrki 668 ehdokasta. Valituksi tuli siten lähes joka kolmas ehdokas. (Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa ehdokkaita oli 2 029.)

Kansanedustajien vaihtuvuus oli ennätyksellisen suuri sisällissodan vuoksi. Kansanedustajista vaihtuvuus oli vuonna 1919 suurempi kuin missään eduskuntavaaleissa. Kansanedustajista 112 oli kokonaan vailla valtiopäiväkokemusta. Edustajista vain 51 oli kuulunut lokakuussa 1917 valittuun eduskuntaan. Vuonna 1945 eduskuntaan tuli 92 uutta kansanedustajaa, ja vuonna 1970 uusia edustajia oli 82.

SDP:n 80 edustajan ryhmästä vain Paasivuori, Huttunen ja Vankkoja olivat kuuluneet vuonna 1917 valittuun eduskuntaan. Muun muassa Väinö Tannerilla, Wäinö Wuolijoella ja Miina Sillanpäällä oli edustajakokemusta. Ensimmäistä kertaa eduskuntaan valittiin Julius Ailio, Väinö Hakkila, Johan Helo, Väinö Hupli, Oskari Reinikainen, Hannes Ryömä ja Väinö Voionmaa. Maalaisliittolaisia ensikertalaisia olivat mm. P. V. Heikkinen, Antti Kukkonen ja Vihtori Vesterinen.

Edistyspuolueesta valituksi tulivat mm. Oskari Mantere, Risto Ryti, Aarne Sihvo ja J. H. Vennola. Kokoomuksen listoilta läpipäässeitä näkyvimpiä uusia edustajia olivat veljekset Mikko Erich ja Rafael Erich. RKP:n ryhmässä aloittivat eduskuntauransa Ernst von Born ja John Österholm. Kokoomukselaisista pääministeri Lauri Ingman putosi eduskunnasta, samoin varapuhemiehenä toiminut Pekka Ahmavaara). Edistyspuolueessa ja kokoomuksessa osa vanhoista politiikoista väistyi vapaaehtoisesti. Muun muassa eduskunnan puhemiehenä itsenäistymisvaiheissa toiminut Johannes Lundson ei asettunut ehdolle.

Kristillinen Työväenliitto sai kaksi edustajaa, Matti Helenius-Seppälä ja Juho Kekkonen. Puolueen voimahahmo Helenius-Seppälä kuoli 1920, minkä jälkeen sen toiminnan luonne muuttui. Kristillinen Työväenliitto ei osallistunut enää vuoden 1922 vaaleihin. Muodollisena syynä oli pieniä puolueita syrjinyt vaalilaki.

Äänestysvilkkaus oli ensimmäisissä itsenäisyyden ajan eduskuntavaaleissa 67,1 prosenttia. Aktiivisuus oli ollut korkeampi vain vuosina 1907 ja 1917. Vuoden 1919 jälkeen kesti 20 vuotta, että äänestysaktiivisuus nousi näin suureksi.

Vaalien jälkeen muodostetun hallituksen pääministerinä toimi Kaarlo Castrén. Valtionhoitaja C. G. Mannerheim vaikutti hallituksen muodostamiseen. Hän halusi ja sai oikeiston edustajia mukaan, vaikka ministeristö olikin Edistyspuolueen, Maalaisliiton ja RKP:n edustajista koostunut vähemmistöhallitus. Puolustusministerinä toimi Mannerheimin luottomies Rudolf Walden. Hallituksen toimikausi kesti vain huhtikuun puolivälistä elokuun puoliväliin.

Linkkejä:

Lokakuussa 1917 valitun eduskunnan sosiaalidemokraatit 1918 ja heidän myöhemmät vaiheensa.

Puoluekentän muutokset 1918.

Eduskunnan lyhyt historia – autonomian ajalta EU-Suomen parlamentiksi.

Itsenäisyys ja demokratia. Parlamentaarikkojen rooli Suomen historiassa 1917–1920.

Lähteitä:

Heikki Paloheimo. 2005. Eduskuntavaalit 1907–2003. 

Risto Alapuro. 1994. Suomen synty paikallisena ilmiönä 1890–1933.