Maaottelumarssi sai toukokuussa 1941 puolitoista miljoonaa suomalaista liikkeelle

Maaottelumarssi sai toukokuussa 1941 suomalaiset ja ruotsalaiset liikkeelle Suomen ja Ruotsin toukokuussa 1941 järjestetyn maaottelumarssin tavoitteena oli vahvistaa maanpuolustuhenkeä molemmissa maissa.

Kevään 1941 suomalainen suurtapahtuma oli Ruotsin kanssa 4.–25. toukokuuta käyty maaottelumarssi. Aloitteen sen järjestämisestä tekivät ruotsalaiset, joiden omia päämääriä marssi myös palveli. Ruotsissa oli tarvetta vahvistaa nationalistia tuntemuksia ja maanpuolustushenkeä toisen maailmansodan vuoksi.

Ruotsissa oli jo vuonna 1940 järjestetty valtakunnanmarssi (riksmarchen), joka oli saanut liikkeelle suuren määrän ruotsalaisia. Suomessa oli kävelty asevelihengessä marras–joulukuussa 1940 Lauri Pihkalan ideoimilla jokamiehen marsseilla. Suomen Naisten Liikuntakasvatusliitto organisoi oman jokanaisen marssinsa.

Ruotsissa kevään 1941 maaottelumarssia verrattiin Tukholman 1912 olympiakisoihin. Järjestäjät kuvasivat sen olevan kansallinen liikekannallepano, jonka tarkoituksena oli lujittaa kansallista voimaa ja yhtenäisyyttä sekä kunnioittaa Suomen kansan talvisodassa osoittamaa sitkeyttä. Marssi oli Ruotsissa osa laajempaa kampanjaa, jonka tavoitteena oli saada kansalaiset harrastamaan liikuntaa.[i]

Koko kansan voimannäyte

Suomalaiset ottivat ruotsalaisten haasteen vastaan vakavasti ja voittivat maaottelun ylivoimaisesti. Marssista tuli kansallinen voimannäyte, jonka pääviesti oli, että liikkeellä olivat kaikenikäiset suomalaiset tasavertaisina ”Suomenlahdesta Jäämeren rannoille ja Pohjanlahdesta itärajalle saakka”:[ii]

Nuorten rinnalla nähtiin vanhuksia, terveiden rinnalla invalideja, maaseutuväen rinnalla kaupunkilaisia, työmiesten rinnalla virkamiehiä ja työnantajia, siviilimiesten rinnalla sarkatakkisia puolustusvoimien miehiä. Vastakohdat löivät toisilleen kättä. Naisten osuus muodostui erikoisen kunnioittavaksi.

(…) Suomen komea voitto ilahduttaa jokaista suomalaista. Mutta voitto ei tässä ottelussa ollut pääasia. Tärkeintä oli taas kerran saada kansalaiset yhteistyöhön. Sama päämäärä liitti kansamme jäsenet lujemmin toisiinsa – ja maantiellä rinnakkain marssiessaan jokainen, suuri ja pieni, tunsi olevansa ja oli samanarvoinen.

Suomalaiset – ”suurten, yhtenäisten tekojen kansa”

Marssista muodostui kummassakin maassa konkreettinen kansallista yhteishenkeä luonut tapahtumakokonaisuus. Suomessa oli liikkeellä kymmenvuotiaita tai sitä vanhempia kansalaisia 1,5 miljoonaa ja Ruotsissa osallistujia oli 940 000. Marssi-ikäisistä suomalaisista osuutensa suoritti puolet. Suomalaisista Suomessa kaikkien aktiivisinta osanotto oli Inarissa, jossa yli 65 prosenttia marssi-ikäisistä kuntalaisista osallistui tapahtumaan.

Helsingissä puku päällä reippailleen tasavallan presidentti Risto Rytin mukaan Suomen kansa antoi marssilla ”näytteen yhteishengestään, kunnostaan ja katajaisesta sitkeydestään”. Martti Jukola luonnehti jo marssimaaottelun aikana tapahtuman muodostuneen valtavaksi kansanliikkeeksi, jonka kiihokkeena oli nimenomaan Ruotsin voittaminen. Hän näki marssin todistavan suomalaisten olevan ”suurten, yhtenäisten tekojen kansa”:[iii]

”Tämä marssimaaottelu näyttää tulleen meille erittäin sopivaan aikaan. Se jollakin tavalla vahvistaa ja syventää sen kansallisen voiman tunteen, joka meissä heräsi, kasvoi ja voimistui kamppaillessamme olemassaolomme puolesta. Se näyttää myös ulospäin, ettei meidän yksimielisyytemme sodassa ollut tilapäistä laatua, vaan että me edelleen seisomme kaikki kannallamme. Häämöittävä voitto marssimaaottelussa saattaa saada suuretkin ulkopoliittiset mittasuhteet. Naapurit saavat nähdä täällä asuvan kansan, joka on aina valmis maataan puolustamaan.”

Kuvatkin kertoivat kaikkien olleen liikkeellä

Marssista vuonna 1941 ilmestyneen kuvateoksen alkupuolen otoksissa marssivat presidentin lisäksi hallitus ja eduskunta. Kansanedustajat kävivät osuutensa jälkeen saunassa ja joivat saunakahvit, joka oli ”tietysti korviketta”. Marssikuvista löytyvät mm. Regina Linnanheimo, Tauno Palo ja Dallapé-orkesteri.

Kuvissa esiintyi runsaasti myös tavallista kansaa eri puolilta Suomea. Yksi heistä oli ”maailman vanhin maaottelumies”, 94-vuotias Adolf Vilhelm Vilenius Mäntsälästä, joka saapui lähtöpaikalle kävellen ja palasi kotiinsakin jalkaisin. Ylimääräistä matkaa kertyi 15 kilometriä. Holkkitupakkaa kuvassa kärytellyt Vilenius oli kuvatekstin mukaan ”suomalaisen sisun perikuva”. Eri puolilla maata käytiin kilpailuja mm. kaupunkien, tehtaiden osastojen ja koulujen välillä.[iv]

Marssitappiota ei otettu Ruotsissa erityisen vakavasti. Voittajia olivat ruotsalaisen tulkinnan mukaan molempien maiden urheiluliikkeet ja nationalististen tuntemusten vahvistumista tavoitelleet järjestäjät.[v] Urheilu- ja liikuntatapahtumat alettiin Ruotsissa esittää toisen maailmansodan aikana kansankodin ilmentyminä. Niiden tarkoituksena oli yhdistää ihmisiä yli luokkarajojen ja auttaa ihmisiä kiinnittymään paikallisyhteisöön tai kansakuntaan. Lehdet kertoivat, miten johtavat poliitikot marssivat rinta rinnan tavallisten kansalaisten kanssa. Naisten vilkas osanotto maaottelumarssille yllätti myös Ruotsissa aikalaiset.[vi]

[i] Johnny Wijk 2005. Idrott, krig och nationell gemenskap. Om riksmarscher, fältsport och Gunder Hägg-feber. Brutus Östling. Bokförlag Symposion s. 119–120. Jouko Kokkonen. 2015. Suomalainen liikuntakulttuuri. Juuret, nykyisyys ja muutossuunnat. Helsinki: Suomen Urheilumuseo.

[ii] L. Niku-Paavola–J. Seppänen. 1941 Porvoo: WSOY. Ei sivunumerointia.

[iii] M. J., Pyrähdyksiä, Suomen Urheilulehti 12.5.1941.

[iv] Niku-Paavola–Seppänen 1941. Ei sivunumerointia.

[v] Wijk 2005, s. 127–128.

[vi] Wijk 2005, s. 305–317.

Linkkejä:

”Maaottelumarssilla nähtiin koko Suomen kansa.”