Venäläiset juhlivat vallankumousta Kauppatorilla

Huhtikuun 17. päivänä Helsingissä vietettiin suurta vallankumousjuhlaa. Työmiehen 18.4.1917 mukaan koolla olivat tarkoituksella ainoastaan venäläiset sotilaat ja työläiset, joita oli mukana noin 400.

”Tällä kertaa sitä tosin vain oli juhlakulkueessa juhlimassa venäläiset toverit, sotilaat ja osa työväkeä. Suomalaiset työläiset eivät sitä olleet juhlimassa sen vuoksi, että sotilasten taholta toivottiin heidän olevan työssä, ettei töitä tarvinnut keskeyttää. Mutta siitä huolimatta oli juhla suuremmoinen ja teki sotilasparaatin vallankumouksellinen juhlallisuus valtavan vaikutuksen. Kolonna kolonnan jälkeen saapui punaisine lippuineen musiikin kaikuessa Punaisen puhujalavan luo torille.”

Puheissa muistettiin erityisesti Lena-joen kultakaivoksilla Siperiassa viisi vuotta aiemmin ammuttuja työläisiä, joiden muistoksi juhla oli järjestetty. Sotilaille puhui venäläisten lisäksi myös Viaporin kapinaan vuonna 1906 osallistunut Jean Boldt. Tilaisuudessa kunnioitettiin kaatuneiden vapaussankarien muistoa paljastamalla päät. Kauppatorilta sotilaat marssivat rivistöinä kasarmeilleen Esplanadin kautta merisotaväen soittokunnan soittaessa marsseja

”Sotilasten lukuisista punasista lipuista herätti erikoista huomiota eräs suuri lippu, johon oli selvällä suomenkielellä kirjotettu ’Toverit suomalaiset, olemme teidän kanssanne. Eläköön 8-tuntinen työpäivä!’ Tätä lippua kulettiwat sitte merisotilaat automobiililla pitkin kaupungin katuja.

Komea oli myös toinen suuri lippu, johon oli kuvattu maasotilas, merisotilas ja työmies. Heidän takanaan seisoi Vapaus naisen muodossa. Lipussa oli kirjoitus: ’Demokratinen tasavalta. Vapaa Venäjä.”

Lentokonekin osallistui juhlintaan

Venäjän armeijan lentokone suoritti ylilennon sotilaiden marssiessa Esplanadilla. Työmiehen mukaan tunnelmaa kohotti ”liputettu lentokone, joka lennellen kaupungin yli heitti alas punaisia nauhoja ja laski ilmaan raketteja”.

Virallisen juhlan jälkeen alkoi poliittinen kokous Senaatintorilla. Tilaisuudessa käyttivät puheenvuoroja sosiaalivallankumoukselliset ja sosiaalidemokraatit. Työmies kertoi, että suurin osa puhujista ”oli taipuvaisia sodan lopettamiseen ilman valtaamisia”. Kokouksessa ilmaistiin myös tuki Suomen köyhälistön taistelulle kahdeksan tunnin työpäivän puolesta.

Työmies päätti uutisensa toivomukseen ”olkoon eilinenkin suuri vallankumousjuhla osaltaan lujittamassa yhdyssidettä ja yhteisymmärrystä Venäjän ja Suomen köyhälistön välillä.”

Myös eduskuntatalon edustalla järjestettiin joukkokokous, jonka osanottajista koottu lähetystö tapasi puhemies Kullervo Mannerin. Illaksi suunniteltu ilotulitus peruutettiin.

Porvarilehdet kertoivat palstoillaan lyhyesti ja neutraalisti juhlasta. Laajemmin ne raportoivat venäläisten sotilaiden ja työläisten käynnistä eduskunnassa. Helsingin kaupunki lahjoitti juhlapäivänä 20 000 markkaa vallankumouksen uhrien muistamiseen.