Walden, Rudolf

Rudolf Walden (1878–1946) oli teollisuusjohtaja ja Yhtyneiden Paperitehtaiden perustaja, sotaministeri, sotajoukkoja komentanut ylipäällikkö ja puolustusministeri. Walden valmistui Haminan kadettikoulusta 1900. Hänet erotettiin upseerin virasta venäläistämistoimia vastustaneen niskuroinnin vuoksi. Waldenista tuli suomalaisomistuksessa olleen pietarilaisen paperitehtaan isännöitsijä ja sittemmin Simpeleen paperitehtaiden edustaja Venäjällä.

Sisällissodassa Walden johti Valkoisen armeija kuljetusten järjestelyä. Hän yleni luutnantista everstiksi. Hän toimi sotaministerinä Mannerheimin valtionhoitajakaudella 1918–1919. Walden ylennettiin kenraalimajuriksi. Hän oli myös Tarton rauhan neuvotelleen suomalaisvaltuuskunnan jäsen.

Itsenäisyyden alkuvuosina Walden kokosi Simpeleellä, Myllykoskella ja Jämsänkoskella toimineista puunjalostustehtaista Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n. Hän toimi myös Gösta Serlachiuksen kanssa 1918 perustamansa Suomen paperitehtaiden yhdistyksen puheenjohtajana. Yhdistyksen päämääränä oli saada vienti käyntiin maailmansodan jälkeen.

Walden kuului 1930-luvulla Mannerheimin johtamaan puolustusneuvostoon. Walden hoiti puolustusministerin tehtävää maaliskuusta 1940 joulukuuhun 1944. Jättäessään tehtävän hän sai Mannerheim-ristin.

Linkkejä:

Mikko Uolan artikkeli Rudolf Waldenista Kansallisbiografiassa.

Jämsänjokilaakson museon artikkeli Rudolf Waldenista