Kronologia

1925

6.1.–26.5.

Paavo Nurmen kilpailukiertue Yhdysvalloissa ja Kanadassa: 55 kilpailua, joissa 52 voittoa, 1 keskeytys ja 2 tappiota, molemmat tasoitusjuoksuissa. Amerikkalaiset ihastuvat mieheen, jolla oli ”alhaisin pulssi, mutta korkein taksa”, ja antavat hänelle lempinimien Phantom.

15.–16.1.

Presidentin valitsijamiesvaaleissa vain 39,7 % äänioikeutetuista käy äänestämässä – valitsijamiehet valitsevat Suomen toiseksi tasavallan presidentiksi taustaltaan maalaisliittolaisen Lauri Kristian Relanderin.

10.4.

TUL:n liittoneuvosto päättää, että liiton edustusurheilijat kantavat ulkomailla paidassaan Suomen lippua, mikäli osanottoon on saatu valtionapua – päätös koskee myös työläisolympialaisia.

15.5.

Ruotsalaisen Kansanpuolueen puoluekokous päättää vahvistaa ruotsinkielisten 1800-luvun lopulla omaksuman käytännön, jonka mukaan sana ”finländare” (suomenmaalainen) tarkoittaa kaikkia Suomen asukkaita. Sana ”finne” (monikossa ”finnar”) viittaa suomenkielisiin suomalaisiin.

24.–28.7.

Frankfurt am Mainin työläisolympiakisoissa TUL:n 127 urheilijan joukkue voittaa 42 kultamitalia ja yhteensä 107 mitalia yleisurheilussa, painissa, nyrkkeilyssä, pyöräilyssä, uinnissa, voimistelussa ja jalkapallossa.

5.-6.9.

Suomi voittaa ensimmäisen yleisurheilun Ruotsi-maaottelun pistein 99–85 Helsingin Eläintarhan kentällä.

4.10.

Torpedovene ”S2” uppoaa Pohjanlahdella – 54 merisotilasta hukkuu.

23.10.

Uusi armahduslaki pienentää punavankien määrän kahteensataan.

20.11.

Sokerin tuontitullia korotetaan kotimaisen sokerijuurikastuotannon suosimiseksi.

17.–20.12.

Kansainvälinen painiliitto FILA päättää kongressissaan Milanossa, että arvokilpailuihin voi vastedes osallistua vain yksi painija painoluokkaa kohden – Suomi vastustaa ehdotusta.

21.12.

Suomi siirtyy kultakantaan.