Kronologia

1927

26.–27.3.

SVUL:n liittohallinto päättää yllättäen äänin 9–6, että liiton urheilijat eivät osallistu Amsterdamin olympiakisoihin. Lauri Pihkalan aloitteen mukaan olympiaosanotto ei edistäisi kotimaisen urheiluelämän syventämistä. Puheenjohtaja Levälahti jättää asiasta vastalauseen. Päätös alistetaan kuitenkin kesäkuussa pidettävän uuden liittohallinnon kokouksen tarkistettavaksi.

26.–27.3.

Rovaniemellä järjestetään ensimmäiset Ounasvaaran talvikisat.

14.–15.5.

Ensimmäinen moottoripyörien Päijänne-ajo, voittajana Väinö Landén.

16.5.

Sosiaalidemokraattinen pääministeri Väinö Tanner ottaa presidentin sijaisena vastaan armeijan lippujuhlan paraatin, mikä herättää kuohuntaa koko poliittisessa kentässä.

18.5.

Väinö Tannerin sosiaalidemokraattinen hallitus tekee viimeisen armahduslakiesityksen, jonka myötä jäljellä olevat viitisenkymmentä punavankia vapautetaan. Lisäksi rangaistuksensa jo kärsineet saavat kansalaisluottamuksensa takaisin.

3.–5.6.

Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n kongressi Helsingissä. Erik von Frenckell valitaan järjestön hallitukseen varapuheenjohtajan tittelillä. Kongressi keskustelee jalkapallon MM-turnauksen perustamisesta, mutta asia lykätään seuraavalle vuodelle.

3.6.

SVUL:n Viipurin voimistelujuhlien yhteydessä kokoontunut liittohallitus kumoaa äänin 21–5 aiemman päätöksen poisjäämisestä Amsterdamin olympiakisoista.

20.6.

TUL:n liittokokous syrjäyttää Eino Pekkalan liiton puheenjohtajan paikalta ja valitsee hänen tilalleen sosiaalidemokraatti Väinö Mikkolan. Liittokokous päättää kuitenkin TUL:n osallistuvan vuoden 1928 spartakiadeihin Moskovassa.

5.-9.8.

Sosialistinen työläisurheiluinternationaali (”Luzernin internationaali”) kokoontuu Helsingissä. Internationaali kieltää jäseniltään osallistumisen Neuvostoliitossa järjestettäviin spartakiadeihin. TUL oli kannattanut osallistumista. Vuoden 1931 työläisolympialaiset myönnetään Wienille.

10.–11.9.

Suomi häviää Ruotsille yleisurheilumaaottelussa Tukholmassa pistein 86–98. Kohua herättää Paavo Nurmen kieltäytyminen matkasta riitaannuttuaan Lauri Pihkalan kanssa.

23.10.

Tampereella elokuvateatteri Imatran konehuoneesta alkaneessa tulipalossa kuolee 20 ihmistä ja 28 loukkaantuu. Yksi loukkaantuneista kuoli myöhemmin sairaalassa.

6.11.

SVUL:n hiihtojaosto poistaa tasamaahiihdon SM-kilpailujen ohjelmasta. Naisten hiihto säilytetään sitä vastoin täpärän äänestyksen jälkeen.

6.12.

Itsenäisyyden Liitto järjestää maan itsenäisyyden 10-vuotisjuhlan – juhlapuhujana ensimmäisenä valtionhoitajana toiminut P. E. Svinhufvud.

11.12.

Stadion-säätiön perustamisasiakirja allekirjoitetaan. Säätiön puheenjohtajaksi tulee Erik von Frenckell. Hallituksessa on 2 edustajaa Helsingin kaupungista, 2 porvarillisista urheilujärjestöistä ja 2 TUL:stä.

22.12.

Eduskunta hyväksyy uuden suojeluskuntalain.