Kustaa II Aadolf

Kustaa II Aadolf (1594–1632) oli Ruotsin kuninkaana 1611–1632. Hänen hallituskaudellaan oikeuslaitoksen toiminta ja hallinto kohentuivat ja muun muassa Turun hovioikeus aloitti toimintansa 1623. Koko Ruotsi muuttui keskusjohtoiseksi kuningaskunnaksi, joka oli perusolemukseltaan monessa suhteessa jo oikeusvaltio. Ruotsin ja Venäjän välinen raja siirtyi Suomessa huomattavasti itään, kun Käkisalmen läänistä tuli osa Kustaa II Aadolfin johtamaa valtakuntaa Stolbovan rauhassa 1617.

Maapäivämatka ei ollut Kustaa II Aadolfin ensimmäinen käyntinsä Helsingissä. 19-vuotias kuningas vieraili Helsingissä 1614, jolloin hän matkasi Novgorodiin ja edelleen Viroon. Kustaa Aadolf kävi myös Turussa, jonka päälinna tuhoutui suurelta osin tulipalossa vierailun aikana.

Suomen populaarihistoriassa Kustaa II Aadolf on tunnettu erityisesti 30-vuotisen sodan soturikuninkaana, joka kaatui Lützenin taistelussa 6.11.1632 luterilaisen uskon puolesta. Kuninkaan armeijaan kuuluneet suomalaisjoukot, hakkapeliitat, loistivat 1800-luvun ja 1900-luvun alun kansallisessa historiankirjoituksessa hänen rinnallaan.  Suomalaisten käsityksiin Kustaa II Aadolfista vaikutti pitkään erityisen voimakkaasti Zachris Topeliuksen teos Välskärin kertomukset.

Kustaa II Aadolfin kuolinpäivänä 6.11. vietetään ruotsalaisuuden päivää, jota juhlittiin ensimmäisen kerran 1908. Aloitteen teki Ruotsalaisen Kansanpuolueen puoluehallitus joulukuussa 1907.Svenska dagen on ollut virallinen liputuspäivä vuodesta 1979.

Helsingin Vanhankaupungin Kellomäellä paljastettiin 6.11.1932 Helsingin asemakaava-arkkitehtina toimineen Birger Brunilan suunnittelema muistokivi. Tuolloin tuli kuluneeksi kuninkaan kuolemasta Lützenin taistelussa. Kivessä on Vaasa-suvun vaakuna, Helsingin kalapyrstösinetti vaakunamuodossa, kaupungin vaakuna. Kustaa Aadolfin puistossa sijaitsevan obeliskin tekstin mukaan ”Täällä vanhassa Helsingissä Kustaa II Aadolf piti kokousta Suomen säätyjen kanssa turvattuaan uuden itärajamme”.

Kustaa II Aadolfin näköispatsas paljastettiin 1992 kuninkaan perustaman Turun hovioikeuden edustalla. Patsas on ainoa Ruotsin kuninkaalle Suomessa pystytetty.

Kirjallisuutta:

Mirkka Lappalainen. Pohjolan Leijona – Kustaa II Adolf ja Suomi 1611–1632. Siltala 2014.

Seppo Aalto. Sotakaupunki. Helsingin Vanhankaupungin historia 1550–1639. Otava 2012.

Linkkejä:

Sven A. Nilssonin kirjoittama artikkeli Kustaa II Aadolfista Svenskt Biografiskt Lexicon -sivustolla

Jussi T. Lappalaisen artikkeli Kustaa II Aadolfista Biografiskt lexicon för Finland -sivustolla

Ilkka Malmberg, Näin 19-vuotias teinipoika perusti Suomen

Audiolinkkejä:

Helsingin Vanhankaupungin historiaa. Seppo Heikkinen haastattelee dosentti Seppo Aaltoa Ylen vuonna 2012 tuottamassa ohjelmassa.