Karl Harald Wiik (1883–1946) toimi kansanedustajana, SDP:n puoluesihteerinä ja SKDL:n puheenjohtajana. Hän kirjoitti ylioppilaaksi 1900. Wiik valittiin Suomen Ruotsinkielisen Työväenliiton puheenjohtajaksi 19-vuotiaana 1902.
Wiik toimi Arbetaren-lehden toimittajana 1903–1907. Hän valmistui filosofian maisteriksi 1910. Wiikistä Työväen Arkiston hoitaja Yrjö Sirolan jälkeen. Kielitaitoinen Wiik hoiti SDP:n ulkomaansuhteita. Hän piti yhteyttä sekä jääkäriliikkeeseen että Venäjän bolševikkeihin. Wiik kuului muun muassa Leninin kanssa 27. joulukuuta 1917 Suomen itsenäisyyden tunnustamisesta neuvotelleeseen SDP:n valtuuskuntaan, jonka muut jäsenet olivat Kullervo Manner ja
Wiik erosi puoluetoimikunnasta, kun SDP:n johto 25. tammikuuta 1918 päätti aloittaa vallankumouksen. Hän kieltäytyi poliittisista tehtävistä vallankumoushallinnossa, mutta toimi kielenkääntäjänä ja sihteerinä Yrjö Sirolan johtamalla kansanvaltuuskunnan ulkoasiainosastolla. Sodan jälkeen Wiik piileskeli kevääseen 1919 saakka.
Wiik oli kansanedustajana 1911–1918, 1922–1929, 1933–1941 ja 1944–1946. SDP:n puoluesihteerinä hän toimi 1926–1936. Edelleen puoluetoimikuntaan kuulunut Wiik joutui yhä suurempiin ristiriitoihin puheenjohtaja Väinö Tannerin kanssa. Välirauhan aikana 1940 hänet erotettiin puolueesta. Toisen maailmansodan jälkeen hän oli perustamassa Suomen Kansan Demokraattista Liittoa (SKDL). Yhteistyö kommunistien kanssa osoittautui pettymykseksi. SKDL:n ensimmäiseksi puheenjohtajaksi syksyllä 1944 valittu Wiik syrjäytettiin paikalta jo kuukauden kulutta.